Sovellukset

Kuinka suojella puhelinta tyypillisimmiltä vahingoilta

Kännykkä kulkee nykyään taskussa tai laukussa kaikkialle. Se on olennainen osa arkipäiväämme, mikä näkyy sen jatkuvasti lisääntyneenä käyttönä. Tänä päivänä kännyköiden suuret näytöt, muoviset osat ja herkät teknologiat tekevät niistä myös alttiimpia vahingoille ja särkymiselle. Jotta et joutuisi vaihtamaan puhelintasi joka vuosi, on järkevää varautua vahinkoihin muutaman, yksinkertaisen keinon avulla.

Keinoja suojella puhelinta

Jokaisen kännykän omistajan kannattaa harkita suojakalvon hankkimista. Ne eivät maksa paljoa, ja niiden suojateho on hintaan suhteutettuna enemmän kuin arvonsa väärti. Tämän päivän älypuhelimien suuret näytöt ovat ensimmäisenä vaarassa, kun puhelin tipahtaa lattialle tai avaimet raaputtavat sitä laukussa heiluessaan. Kaikenlaisiin puhelimiin on tarjolla erilaisia kalvoja, ja eri nettisivuilta löytyy sopiva kalvo jokaiseen puhelinmalliin.Toinen ehdoton hankinta puhelimen suojaksi ovat suojakuoret tai kotelo. Jos ja kun käy niin, että puhelin tipahtaa, suojakuoren toimiessa iskunvaimentimena on todennäköistä, että kännykkäsi selviää ehjänä. Niitä on saatavina myös vedenkestävinä, mikä on hyvä vaihtoehto esimerkiksi perheen pienemmille. Suojakuorella voi lisäksi kustomoida luurin mieluisekseen, ja värikkäät puhelimet ovatkin nykypäivänä trendikkäitä.

Uusi puhelin vai korjaukseen?

Onko jo liian myöhäistä lukea näitä vinkkejä? Joko puhelin makaa pöydällä pimentyneenä? Joskus valitettavasti voi kuitenkin käydä niin, että kaikista varotoimista huolimatta kännykkä vahingoittuu tai ei toimi enää niin kuin pitäisi. Ennen kuin lähdet kiireen vilkkaa kiiruhtamaan kännykkäostoksille, kannattaa lukea vinkit omatoimiseen vianmääritykseen – ehkäpä voit säästyä kalliin ostoksen tekemiseltä!Jos kännykkä on päässyt kastumaan, kuivata se huolella ennen kuin lähdet tekemään mitään toimenpiteitä. Kaikkein ensimmäinen askel on kännykän uudelleen käynnistys. Joskus tämä helppo toimenpide voi vapauttaa laitteen toimimaan taas. Jos se ei auta, voit kokeilla tehdasasetusten palauttamista, mikä puhdistaa kaiken ylimääräisen kännykältäsi. Huomaa, että se poistaa myös kaikki sovelluksesi, eli ota talteen tarvittavat tiedot.

Mitä vikoja voi korjata itse?

Jos kyseessä ovat pienet, puhelimen ulkoiset viat, voit kokeilla korjata niitä itse. Esimerkiksi jumiutuneet painikkeet saa helposti korjattua, jos vain puhelimen kuori aukeaa. Kuulokeliitäntään pääsee usein kertymään likaa, mikä voi estää sen toiminnan. Voit kokeilla puhdistaa sen itse ennen korjaajalle vientiä. Muista kuitenkin, että omatoimiset korjaukset yleensä päättävät puhelimen takuun.

Swiftkey

Swiftkey on palkittu kolmannen sukupolven suosioon noussut näppäimistösovellus. Sovellus tarjoaa palvelun, jossa ohjelma oppii käyttäjän tavasta kirjoittaa ja ennakoi huippunopeasti sanoja ja lauseita ilman, että niitä tarvitsisi kirjoittaa kokonaan itse. Palvelu tukee yli 80 eri kieltä. Swiftkey toimii iOS- ja Android-laitteissa ja se oppii käyttäjän aiemmista viesteistä ja kirjoituksista. Ajan kanssa palvelusta tulee hyvinkin henkilökohtainen, sillä se ennakoi juuri tietyn käyttäjän tekstin tuottamista. Yritys palvelun takana on perustettu vuonna 2008 ja sen leivissä työskentelee tällä hetkellä vajaat 200 työntekijää Lontoossa, Amerikassa ja Koreassa.Ensimmäinen sovellus tuotiin markkinoille vuonna 2011, minkä jälkeen palvelu on kehittynyt ja versioita on paranneltu. Palveluun tuotiin Flow-versio, joissa sanoja ei enää kirjoiteta, vaan ne vedetään näppäimistön päällä. Seuraava askel oli pilvipalvelu, johon näppäimistö siirtää kaiken oppimansa. Tämä palvelu on erinomainen laitetta vaihdettaessa: uutta laitetta ei tarvitse opettaa alusta asti uudelleen, vaan kaiken opitun voi ottaa käyttöön suoraan omasta pilvipalvelusta, johon käyttäjän koneelle opettama tieto tallentuu.Swiftkeyn suosion myötä monet mobiililaitteiden kehittelijät innostuivat lisäämään uusiin puhelimiin samantyylisiä ominaisuuksia, minkä myötä Swiftkey alkoi jakaa toimintojaan ilmaisena. Aiemmin markkinoilla ollut ilmaispalvelu ja Pro-palvelu sulautettiin yhteen ja muutettiin maksuttomaksi. Yhtiön lisämaksullisiksi palveluiksi eriytettiin erilaiset teemat, joiden avulla omaa alustaa voi muokata niin ulkonäön kuin tuntumansakin puolesta.

Duolingo

Duolingo on ilmainen kielten oppimiskeskus, käännös- ja yhteisöpalvelu. Sen idea on, että samalla kun käyttäjät oppivat ja harjoittelevat, he osallistuvat samalla palvelun kehittämiseen kääntämällä tekstejä. Palvelu tarjoaa englanninkielisille käyttäjille mahdollisuuden oppia seuraavia kieliä; espanja, ranska, saksa, portugali, italia, hollanti, iiri, tanska ja ruotsi. Englannin kursseja on tarjolla espanjaa, ranskaa, saksa, portugalia, italiaa, kreikkaa, hollantia, venäjää, puolaa, turkkia, unkaria, romaniaa, japania, hindiä, bahasa indonesiaa, koreaa ja tsekkiä osaaville.Palvelu toimii tietokoneella, iOS-laitteilla, Androidilla ja Windows Phonella. Duolingo perustettiin vuonna 2011 ja se avautui kaikkien ulottuville vuonna 2012. Vuonna 2013 Apple nimesi Duolingon vuoden iPhone-sovellukseksi, joka oli ensimmäinen kerta, kun tittelin sai opetukseen perustuva sovellus. Vuonna 2013 ja 2014 se oli Google Playn ladatuin oppimissovellus. Käyttäjiä palvelulla on noin 60 miljoonaa, joista noin 20 miljoonaa on aktiivisia.Duolingo tarjoaa oppimiskentän, jossa käyttäjä edistyy pelin tasoilla taitojen karttuessa. Sanavarastoa voi harjoitella erityisessä palvelussa ja kirjoituksia työstää toisessa. Käyttäjät saavat pisteitä edistyessään ja suorittaessaan tehtäviä. Palvelu tunnistaa harjoittelun tason ja jokaista saavutettua tasoa mitataan ns. strength barilla eli oppimistaulukon avulla, joka näyttää, kuinka vahvana eri osa-alueiden osat on omaksuttu. Tietyn ajanjakson päästä ohjelma ilmoittaa tietotason heikentymisestä ja käyttäjän tulisi vahvistaa taitojaan uudelleen harjoittelulla tai jatkamalla opintojaan eteenpäin. Palvelun kehittäjä Louis Von Ahn on kehittänyt palvelun pitkälti joukkoyhteisön ympärillä pyöriväksi palveluksi, joka samanaikaisesti hyödyttää niin palvelun kehittämistä kuin käyttäjiä oppimisympäristössään.

Whats App

Whats App on pikaviestipalvelu, joka toimii iPhonella, Blackberryllä, Androidilla, Windows Phonella ja Nokialla. Palvelu tukee myös viestin lähettämistä eri puhelimien kesken. Palvelu käyttää datapakettia, jota käytät muutenkin sähköpostiin ja nettiselailuun, joten Whats Appin käytöstä ei tule minimaalisen vuosimaksun lisäksi ylimääräisiä kuluja, ja tämä onkin yksi palvelun suosion syitä.Käyttäjät voivat luoda ryhmiä ja lähettää kuvia, videoita ja ääntä rajoittamattomasti keskenään. Palvelu on perustettu vuonna 2009 ja sen on arvioitu vähentäneen osaltaan tavallisten tekstiviestin käyttöä puhelimissa. Vuonna 2014 Facebook osti palvelun itselleen 11,6 miljardilla eurolla.Palvelun paras puoli on ehdottomasti sen maksuttomuus. Whats Appia on myös helppo käyttää, sillä sen toiminnot ovat mahdollisimman selkeitä ja yksinkertaisia. Mitään kovin monimutkaista tuotekehittelyä ei ole otettu palveluun lisukkeeksi, sillä sen suosion ydin on helppo viestittely ilmaiseksi. Muutamia hyödyllisiä toimintoja Whats Appiin on kuitenkin lisätty, kuten valmiiksi muotoillut ilmoitukset muille – Esimerkiksi ”olen varattu” tai ”akkuni on loppumassa”. Palvelussa on myös mahdollista sulkea tietty kontakti yhteydenotoilta tai lähettää ystävän yhteystiedot toiselle.Whats Appissa on helppoa lähettää yhteisöviesti useammalle kontaktille ja se tekeekin palvelusta näppärän viestimen isommankin ryhmän kesken. Palvelussa on myös helposti asennettava paikannuspalvelu. Sen laaja-alaisuus lähes kaikkien puhelinten kesken tekee siitä monipuolisen palvelun – kavereiden kanssa viestittely ei siis vaadi kuin sovelluksen lataamisen, ja johan alkaa viestit paukkua! Whats App toimii netissä tietysti myös yli maiden rajojen, joten se on usein myös edullisin tekstiviestipalvelu kauempana asuvien ystävien ja sukulaisten kanssa viestimiseen, ainakin mobiilisti.

Tinder

Tinder on deittisovellus, joka on saanut paljon palstatilaa myös mediassa sen kiinnostavuuden vuoksi. Se on jättänyt taakseen monet Suomessa aiemmin suositut deittipalvelut uudenlaisen ideansa ansiosta. Tinder on lähtöisin Yhdysvalloista ja se on valloittanut sinkut sen jälkeen lähes kaikissa maissa, joihin se on onnistunut rantautumaan.Puhelinsovelluksen idea on melko yksinkertainen: deittipalvelu perustuu valokuviin, ei turhiin jorinoihin ja esittelyihin. Kuvat imaistaan Facebookista ja seuraa etsivälle esitellään lähialueilla olevia palveluun kirjautuneita kuvineen. Otantaa voi tarkentaa iän ja paikkarajauksen avulla. Bilekuva, treeniotos tai naamakuva ilmestyy ruudulle, jonka jälkeen tehdään valinta kohteen kiinnostavuudesta – jos henkilö kiinnostaa, pyyhkäistään kuva oikealle, ja jos ei, profiili heitetään roskiin vasemmalle. Jos kaksi ihmistä on kiinnostunut toisistaan, antaa ohjelma sen jälkeen mahdollisuuden lähetellä keskenään viestejä. Tinder ei anna käyttäjistään tai niiden määristä tarkkoja tilastoja, mutta arvioiden mukaan suosituinta käyttö on suurissa kaupungeissa ja nuorten keskuudessa.Palvelu on perustettu vuonna 2012 ja se toimii iOS- ja Android-laitteilla sekä Windows Phonella. Palvelun käyttöä varten tarvitaan Facebook-profiili ja GPS-paikannus. Vuonna 2015 Tinder otti käyttöön maksullisen passi-toiminnon, jota käytetään Tinder Plus -sovelluksessa. Sen avulla on mm. mahdollista palata aiempiin kuviin peruuttamaan vahingossa hylätty kuva. Samaisessa ominaisuudessa on myös mahdollista etsiä paria muista kaupungeista kuin siitä, jossa parhaillaan sattuu olemaan. Tinder yhdistää älykkäästi aina loppumatonta parinhakua ja -muodostusta sekä nykyajan kiireistä elämänrytmiä, jossa moni asia tehdään älylaitteiden avulla.

Evernote

Evernote on samannimisen yrityksen vuonna 2008 lanseeraama muistiinpanosovellus, jota voi käyttää nykyisin mobiilisovelluksilla ja tietokoneilla. Palvelun käyttöönottoa varten rekisteröidytään Evernoteen, jonka jälkeen valitaan oma tilityyppi. Ilmaisversiossa on mahdollista tehdä muistiinpanoja, käyttää Google Mapsia, ylläpitää muistikirjaa, tehdä äänityksiä ja ottaa kuvia.Evernotessa on puhetunnistus ja muistiinpanoihin voidaan liittää äänitteitä. Tekstejä voi muokata normaalien toimintojen, kuten kursivoinnin ja numeroinnin avulla. Ilmaisversiossa on 60 MB kuukausitila. Premium- ja Business-tilit ovat maksullisia ja ne on varustettu laajemmalla muistikapasiteetilla sekä lisäpalveluilla. Tämän lisäksi Evernoteen on saatavilla ladattavia erillisiä lisäosia, jotka soveltuvat erityispalveluiden käyttöön, kuten piirtämiseen tai kuva-arkistojen ylläpitoon ja muokkaukseen.Evernote on saavuttanut suosiota erityisesti freelance-toimijoiden keskuudessa: se on moderni työpöytä, jossa on mahdollista ylläpitää omaa kalenteria, suunnitteluita ja ajatuksia kasassa. Käyttäjien määrä on noussut jo lähes 40 miljoonaan siitäkin huolimatta, että Evernote on kokenut muutamia takaiskuja, kuten tietomurtoja järjestelmäänsä.Ilmaisversio on sovelias henkilökohtaisen muistikirjan ja suunnittelun ylläpitoon, mutta laajempaa työvälinettä tarvitsevan kannattaa hankkia maksullinen versio, johon tietoa mahtuu enemmän. Evernote on käyttäjäystävällinen ja monipuolisuudestaan huolimatta se on pystynyt säilyttämään yksinkertaisen ja loogisen rakenteen. Palvelun kautta on mahdollista suunnitella omaa henkilökohtaista työtä tai rakentaa ohjelmien avulla esityksiä, joita voi esitellä myös muille. Evernoten laaja-alaisuus tekee siitä työkalun, joka tukee omaa toimintaa ja ideointia.

Go to Top