Terveysbuumi on siirtynyt myös mobiilimaailmaan ja sovelluksiin. Erilaiset juoksureittejä mittaavat tai kehon kuntoa tarkkailevat sovellukset ovat aina vain suositumpia. Zombies, Run! -sovellus yhdistää kuntoilun pelimaailmaan ja innostaa juoksemaan. Sovellus ilmestyi ensin iOS-laitteille ja sen jälkeen myös Android-laitteille. Ideana on vauhdittaa omaa juoksemista ja tehdä siitä uudenlainen, mielenkiintoinen seikkailu – verenhimoiset zombiet kintereillä laittaa jalan nousemaan normaalia rivakammin. Sovelluksen voi ladata molempien käyttöjärjestelmien sovelluskaupoista. Lenkille lähdettäessä juoksija laittaa kuulokkeet korviinsa, painaa sovelluksen päälle ja seikkailu odottaa. Tarkoitus on juosta karkuun kintereillä roikkuvia zombeja, joiden lähestymisestä ilmoittaa yhä nopeammaksi kiihtyvä taustamusiikki.Matkan varrella suoritetaan erilaisia tehtäviä keräten esimerkiksi ruokaa ja vettä. Toisinaan kerätyt tavarat joutuu jättämään matkan varrelle, mikäli takana juoksevat zombiet uhkaavat napata juoksijan. Henkilölle, jolle juokseminen on muuten tahmeaa puuhaa, peli saattaa antaa juoksuun tarvittavaa uutta puhtia ja vauhtia.Zombies, Run! käyttää juoksijan omaa musiikkilistaa, joten ennen lenkille lähtöä kannattaa ladata puhelimeen biisilista, joka sopii zombimaiseen juoksutunnelmaan. Juoksijan tarvitsee keskittyä ainoastaan juoksemiseen ja tahdin ylläpitoon, taustalla tarina tekee kaiken muun ja ohjeistaa eteenpäin.Zombies, Run! -pelistä on kehitelty myös uudempi Zombies, Run! 5K -versio, joka on kahdeksan viikon jaksolle sovitettu kunnonkohotusohjelma. Ohjelmassa annetaan juoksu- ja harjoitteluohjeet, joita seurataan zombietarinan yhteydessä. Väliajoilla tässäkin kuunnellaan oman soittolistan musiikkia. Harjoittelun on tarkoitus huipentua viiden kilometrin lenkkiin ja nostaa kuntoa progressiivisesti harjoittelun aikana.